Sudentassu
Sudentassu on pieni mutta vaikuttava yritys, jossa jokainen projekti saa täyden huomion. Toteutamme suuria asioita yhdistäen henkilökohtaisen palvelun ja vahvan asiantuntemuksen luontopositiivisen rakentamisen ja vastuullisuuden saralla.

Mikä Sudentassu?
Sudentassu jättää jäljen, joka huomataan ja josta puhutaan. Sudesta on kesyyntynyt “ihmisen paras ystävä” koira. Vallalla olevan käsityksen mukaan utelias eläin susi alkoi viihtyä nuotiolla lihaa paistavien ihmisten lähettyvillä. Ihmiset heittelivät luut pois susien syötäviksi. Susi taas alkoi vahtia hyvänä kumppaninaan pitävää ihmistä pedoilta. Aikojen saatossa tämä kumppanuus syventyi molempia osapuolia hyödyttäväksi symbioosiksi.
Sudentassun ajatuksena on muodostaa yhteistyökumppaniensa kanssa vahva luottamus, symbioosi ja olla “paras ystävä” liiketoiminnassa.

Sanna
Olen tehnyt pitkän työuran rakennuttamisen parissa. Kokemusta eri tehtävistä on yli 20 vuotta. Viimeisimpänä tehtävänäni oli toimia myös kestävän kehityksen koordinaattorina, jolloin innostuin entistä enemmän yritysvastuullisuudesta.
Koulutukseltani on rakennustekniikan diplomi-insinööri. Olen täydentänyt osaamistani Jyväskylän avoimessa yliopistossa bio- ja ympäristötieteiden laitoksella. Näen, että vahva osaaminen rakennussektorilla sekä ympäristötieteissä on valttini nykypäivän liiketoiminnassa. Rakennuttajatehtävissä olen saanut tutustua läheisesti mitä erilaisempiin liiketoiminta-aloihin lähtien rakentamisesta teollisuuden tarpeisiin aina sairaalarakentamisen ja kaupan aloille. Jotta asiakas on saanut tarpeitaan vastaavan rakennuksen on asiakkaan liiketoimintaan täytynyt perehtyä huolellisesti. Tämä vuosien kokemus eri liiketoiminta-alojen ymmärtämisestä auttaa minua olemaan yhteistyökumppaninne myös vastuullisuuden edistämisessä sekä vastuullisuusraportoinnissa.

Tassunjälkeni
Luonto on ollut aina lähellä sydäntäni – niin työtä kuin vapaa-aikaakin ajatellen. Harrastan vaellusta, melontaa ja pitkiä kävelyjä luonnossa, usein parhaan retkikaverini, rescue-koirani Evitan kanssa. Myös juoksu, murtomaahiihto ja moottoripyöräily antavat uusia näkökulmia ympäristöön.
Luonnon monimuotoisuus ja sen suojeleminen ohjaavat työtäni. Pyrin aina yhdistämään vastuullisuuden ja käytännöllisyyden sekä tuomaan asiakkaideni työhön kestävyyden ja ympäristön huomioimisen näkökulman. Visiotani ohjaa ajatus siitä, että jokainen tassunjälki – niin metsäpoluilla kuin työelämässä – voi olla positiivinen ja merkityksellinen.
